Siirry pääsisältöön

Tekstit

Autoimmuunipaleo-ruokavalion analyysia, osa 2: maito, yleinen esittely

Autoimmuunipaleo-ruokavaliossa pyritään testaamaan mikäli maitotuotteet sopivat juuri sille, joka haluaa löytää sopivan dieetin oman tautiinsa. Olen myös huomannut että ekseema, joka lapsellani on liittyy jollakin tavalla käyttämääni maitotuotteesiin, sillä näppyjä tulee heti kun näitä tuotteita käytän. Kysymys kuuluukiin, mitä muutoksia on tapahtunut Suomen, Pohjoismaiden, länsimaiden ja samalla kenties koko maailman maidossa viimeisen sadan vuoden aikana. Käytän esimerkkinä analyysissanani Suomea, sillä se on ympäristönä minulle tutuin. Palaan myöhemmin suureen kuvaan. Muistan jo lapsuudestani, kun äitini - keskipohjalaisen maatilan tyttö - kertoi kuinka 60-luvulla alkuperäiskarjaa alettiin siementämään ulkomaalaisten sonnien avulla. Tavoitteena oli mm. lisätä maidontuotantoa. Kyseessä lienee ollut friisiläinen tai ayershiren sonni. Lisäksi muistan hänen kertoneen kuinka maalla tehtiin säännöllisesti hapanmaitotuotteita: viiliä, pitkääpiimää, kirnuttiin voita ja tehti...
Uusimmat tekstit

Autoimmuunipaleo-ruokavalion analyysia, osa 1: kokonaiskuva

Monet autoimmuunitautia sairastavat ihmiset ovat saaneet helpotusta sairauteensa noudattamalla niin kutsuttua autoimmuunipaleo-ruokavaliota. Paleoruokavalion eli kivikautisen ruokavalion taustalla on ajatus että noudatetaan kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden ruokavaliota. Ajatuksena on että tämän jälkeen käyttöön otetut ruoka-aineet ovat jollakin tavalla keholle sopimattomia, eivätkä näin ole tarkoitettu ihmisen ravinnoksi. Ajatellaan että ihmisen keho ei ole geneettisesti pysynyt perässä näiden muutosten kanssa. Alla oleva kuva käy hyvin läpi sen, mitä ruokia autoimmuunipaleo-ruokavaliossa aloitetaan poistamaan kokonaan ja poistamaan ainakin väliaikaisesti, kunnes saadaan selville, mikäli kyseinen tuote sopii juuri sinulle, ja mille ruoka-aineille juuri sinun kehosi reagoi. Ajatuksena on siis se, että autoimmuunisairauksien taustalla on vääränlainen sopimaton ruokavalio, joka aiheuttaa kehossa reaktioita, jotka aiheuttavat itse sairauden. lähde: https://asquirre...